Aurinkopaneeleilla energiaa muovin tuotantoon

Yritykset ovat viime vuosina kasvattaneet kiinnostustaan aurinkoenergiaa kohtaan. Vuodesta 2016 lähtien aurinkosähkön verkkoon kytketty kapasiteetti Suomessa on tuplaantunut vuosittain. Vielä toistaiseksi aurinkovoiman osuus Suomen sähköntuotannosta on alle prosentin luokkaa (0,2 %), mutta tilanne muuttuu tulevaisuudessa.

Aurinkoenergiaan siirtyminen on yrityksille yleensä taloudellinen ja ekologinen teko, mutta lisäksi sillä on positiivinen vaikutus yrityksen imagoon. Me Ykkösmuovilla saimme Poweran asentamat aurinkopaneelit käyttöömme huhtikuussa 2020.

muovin_tuotanto_aurinkoenergialla.jpg

Aurinkoenergia oli luonnollinen valinta

Ympäristöarvot ovat aina olleet meille tärkeitä. Se on näkynyt jo pitkään esimerkiksi siinä, että materiaaleista ylijääneitä ainesosia pyritään kierrättämään mahdollisimman tehokkaasti. Koska yleinen ilmapiiri on viime vuosina ollut yleisesti muovivastainen, halusimme etsiä uusia keinoja toimia ympäristön hyväksi, sillä muovia kuitenkin tarvitaan.

Päädyimme korvaamaan osan sähköntuotannostamme aurinkoenergialla. Pohdimme erilaisia vaihtoehtoja ja tulimme siihen tulokseen, että aurinkopaneelit vaikuttavat kaikkein vähiten eläimistöön ja ympäristöön.

Lisäenergiaa auringosta

Ykkösmuovin sähkönkulutus on noin 230 mWh vuodessa. Aurinkoenergialla tästä pystytään nyt tuottamaan noin 17 %. Vaikka alkuinvestointi oli mittava, järjestelmä maksaa itsensä takaisin noin 8 vuodessa. Paneelien käyttöikä on noin 30-40 vuotta.

Business Finland myöntää yrityksille tukea aurinkopaneeleihin sillä ehdolla, että kaikki energiantuotto menee omaan käyttöön. Myös me saimme katettua tuen avulla osan kustannuksista.

Lähteet: lut.fi, powera.fi

Ajankohtaista

UUTUUS - SUOJAVISIIRI

Turvaa työntekijäsi ja asiakkaasi tartunnalta asianmukaisin varustein.

Tutustu suojavisiiriin >>


TIEDOTE liittyen Korona (COVID-19) virukseen poikkeustila aikana!

Vallitsevasta Korona (COVID-19) viruksen aiheuttamasta poikkeustilasta johtuen olemme toimineet tilanteessa ennakoivasti noudattaen Työterveyslaitoksen, THL:n ja valtiovallan suosituksia, jotta varmistaisimme mahdollisimman hyvin työntekijöidemme ja johtohenkilöstömme terveyden säilymisen ja tuotantomme normaalin toimimisen asiakkaat huomioiden poikkeustilan aikana seuraavilla toimenpiteillä:

  • Etätyömahdollisuus on otettu laajemmin käyttöön
  • Olemme ohjeistaneet käsienpesu, -ja yskimishygieniassa työntekijöitämme
  • Desinfioimme kosketuspintoja kahdesti päivässä
  • Kaikki työntekijämme toimistossa sekä tuotannossa käyttävät hengityssuojaimia
  • Sairaana ei tulla töihin vaan noudatamme ohjeistuksia 14 päivän karanteenista
  • Tauotuksessa noudatamme porrastusta ja pidämme väh. 2 metrin turvavälin työkavereihimme

Tarvittaessa toimenpiteitä muokataan vallitsevien ohjeistuksien mukaisiksi!

IMG_20200326_125453_758.jpg

KEVÄT UUTTA! Avaamme Ykkösmuovin historian ensimmäisen blogi-alustan sivuillemme helmikuun aikana. Jää kuulolle!

Juttuja tulossa mm. ympäristövastuullisuudesta, uusista ekologisista tuotteistamme ja työhyvinvoinnista.

Voit seurata kirjoitteluamme täällä verkkosivustollamme sekä some-kanavissa: Instagram, Facebook ja Twitter. Löydät meidät myös LinkedIn:stä. 

Meiltä nyt myös ekologisia ja kierrätettäviä tuotteita:

Valikoimassamme mm. kartonkisia mappeja (koot P400 ja P700), foldereita käyntikorttikotelolla ja käyntikortteja yksilöidyillä painatuksilla yrityksesi tarpeisiin. Meiltä löydät myös Green Generation todistuskansioita ja kodinkansioita. Käy kurkkaamassa kansiot, erikoistuotteet ja referenssit osiot!

Puhelinnumeromme ovat muuttuneet!

Uudet numerot:

Marko: 044 775 0402
Bea: 044 775 0403
Ari: 044 775 0401

Lankapuhelinnumero pysyy ennallaan.

Verkkosivustomme on työn alla, uusia tuotteita lisätään koko ajan - katso myös edulliset POISTOTUOTTEEMME!

SEURAA MEITÄ MYÖS SOMESSA:

instagram    facebook    linkedin.png



AA_LUOTTOLUOKITUS.png